Siirry pääsisältöön

Vko 7- Videoita, kuvia ja tekstiä

Hei,

talviloma on alkanut, mutta sitä ennen on aika tämän viikon päivitykselle. Maanantain vietin yläkoululla auttaen hieman opettajia ja selvitellen hankkeen kevättä. Samalla kokeilin uusia ohjelmia ja ideoita tunneille.
Tiistain vietin Maskussa ja ensimmäiset tunnit kuluivat iMovien ja GarageBandin parissa. Seuraavilla tunneilla pääsimme tekemään esityksiä kuudesluokkalaisten kanssa Explain Everythingillä. Viimeisen tunnin teimme oppilaiden kanssa videoita GreenScreeniä käyttäen. Oppilaat puhuivat vuorosanat saksaksi ja videoiden taustat olivat esim. torilta tai vastaavasta. Keskiviikon ja torstain vietin Ruskolla. Keskiviikkona koodasimme neljä tuntia kahden eri ryhmän kanssa Scratchilla. Harjoittelimme myös esitysten tekemistä Google Slidesilla. Oli hienoa huomata että oppilaat saivat tehtyä esityksiä hyvällä vauhdilla ja samalla huomasivat ettei esityksiin tarvitse laittaa kauheasti tekstiä. Tekstin voi tarvittaessa laittaa esittäjän muistiinpanoihin ja kertoa siitä.
Torstaina aloitin päivän 1-2. luokkalaisten kanssa koodaten Scratch Jr.lla. Seuraavat tunnit harjoittelimme 5-6. luokkalaisten kanssa kuvien käsittelyä PIXLR.com palvelussa. Lopuksi koodasimme 3-4.luokkalaisten kanssa scratch.mit.edussa.
Perjantaina tein kierroksen monessa koulussa. Ensimmäinen tunti meni auttaessa 2. luokkalaisia tekstin tuottamisessa Google Docsiin. Toinen tunti kului videon editoinnissa 4. luokkalaisten animaatioprojektissa. Kaksi seuraavaa tuntia vietin yläkoulussa auttaessa opettajaa käyttämään Formsia ja Google Drivea ensimmäistä kertaa. Lopuksi kävin näyttämässä muutamalle alakoulun opettajalle GreenScreenin käyttöä.

Nyt mukavaa lomaa ja palataan asiaan taas viikolla yhdeksän.

Terv.
Riku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal

Vko 9- Gafe, koodaus ja Kiky

Hei, mennyt viikko meni tuttujen asioiden parissa. Maanantaina koodasimme Scratch.mit.edu palvelussa ja oppilaat saivat tehtyä pienen pelin. Harjoittelimme myös pienempien oppilaiden kanssa kirjautumista Gafeen ja tuotimme tekstin Google Docsissa. Iltapäivällä teimme kutosten kanssa portfolioita Google Sitesilla. Oppilaat ovat oppineet nopeasti nettisivujen tekemisen periaatteet vaikkemme ole vielä koskeneet koodiin. Uusi Sites on sopivan yksinkertainen palvelu sivujen tekemiseen. Tiistaina keskityimme koodaamiseen ja ensimmäisellä tunnilla jatkoimme oppilaiden kanssa Scratchin parissa. Myös esikoululaiset pääsivät tutustumaan koodauksen maailmaan Scratch Jr:lla iPadien kanssa. Keskiviikkona käytimme muutaman tunnin näppistaiturin harjoitteluun. Kaksi tuntia kului myös sarjakuvia tehdessä StripDesignerillä. Kakkosluokkalaiset saivat tehtyä hienot sarjakuvat äidinkielen kirjassa olevia hahmoja hyödyntämällä. Keskiviikkona pidin myös ensimmäisen Kiky-koulutuksen kolmelle opettajalle Mac

Vko 47, uudet sivustot ja Airserver

Uusi viikko ja uudet kujeet! Tällä viikolla olen jatkanut koodaamista, mutta samalla olen kokeillut muutamia uusia asioita. Ei mitään maata mullistavaa, mutta toivottavasti hyödyllisiä edes osalla käyttäjistä. Ensimmäinen viikon uutuus on Googlen uudet sivustot. Aiemmin Googlen tarjoamia sivustoja tehtiin erillisissä ohjelmassa. Uudet sivut on integroitu suoraan Driveen ja ne luodaan siellä. Sivujen tekeminen on nopeaa ja niistä saa helposti kivan näköisiä, sivut toimivat myös aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Tein hanketta varten sivut uudella sivustoilla, ne löytyvät täältä: https://sites.google.com/edumasku.net/digiloikka Toinen "uutuus" oli AirServer. Olen kyseistä ohjelmaa testaillut aiemmin, mutta nyt pääsin käyttämään sitä oikeassa luokkaympäristössä ja se toimi lähes moitteettomasti. Airserverin avulla oppilaat voivat lähettää näyttönsä näkymän suoraan tykille tai ruudulle niin iPadilta, Androidilta, Chromebookilta tai Win-koneelta. Saimme parhaimmillaan tykil