Siirry pääsisältöön

Vko 4, tekstin tuottamista pienten kanssa ja kokemuksia Educasta

Tervehdys,

viikko 4 on takana ja samoin myös Educa tapahtuma. Olin perjantaina tutustumassa Educan tarjontaan ja laitepuoli loisti lähes täysin poissaolollaan. Mielenkiintoisimpia kokemuksia itselleni olivat luennot tulevaisuuden luokkahuoneesta. Samalla kävin tutustumassa myös Sanoma Pron uuteen pelilliseen oppimisympäristöön Bingeliin ja 3D-tulostukseen. Tarjontaa oli paljon, mutta monien pienempien firmojen softat jätin suosiolla väliin. Osalla oli varmasti mielenkiintoista tarjottavaa, mutta omat tunnelmani olivat että niiden tarjonta oli joihinkin todella marginaalisiin koulutustilanteisiin. Tarve tuntuu olevan kouluilla aivan perusasioiden hallinnassa ja kun ne saadaan haltuun, voidaan miettiä muita uusia ohjelmistoja. Bingel vaikutti mielenkiintoiselta, mutta se ei näyttänyt toimivan juuri ollenkaan tabletilla, mikä oli mielestäni huono asia. Ohjelmistojen pitäisi olla mahdollisimman monipuolisia, jotta ne toimivat kaikilla alustoilla kunnolla. Oleellista oli myös nähdä tuttuja ja kuulla kouluelämästä muualla Suomessa.
Maanantaina olin yläkoulussa auttelemassa opettajia niin kuvien siirtämisessä koneelle, kuin Googlen Classroomin käytössä. Opettajat yläkouluissa ovat hiljalleen uskaltaneet pyytää apua ja heidän kanssaan olemme pitäneet yksittäisiä tunteja, ilman oppilaita, joissa olemme käyneet ohjelmia läpi. Näitä varauksia tuntuu tulevan jatkuvasti lisää, mikä on hyvä merkki. Tiistaina oli alakoulussa ja päiväni alkoi sarjakuvien tekemisellä. Teimme yksinkertaiset sarjakuvat englanniksi ja oppilaat pääsivät olemaan itse hahmoina. Toisella tunnilla jatkoin samalla teemalla, mutta eri luokassa. Kolmannella tunnilla käytimme BookCreatoria ykkösten kanssa ja oppilaat saivat kirjoittaa itsestään sivun kirjaan parin kanssa. Tähän liitimme myös kuvan oppilaasta. Työ on sopivan yksinkertainen ensimmäiseksi BookCreatorin kanssa ja ehdimme kokeilla ohjelman erilaisia työkaluja rauhassa. Neljännellä tunnilla jatkoimme sarjakuvien kanssa. Viides ja kuudes tunti menivät videoiden editointia kokeillessa kutosten kanssa. Kuvasimme ja siirsimme videot Onedriveen ja sieltä ne kopioitiin koneille. Oppilaiden kanssa harjoittelimme editointia Windowsin Elokuvatyökalulla ja haimme leffoihin musiikit CC-Searchista.
Keskiviikon vietin pienempien oppilaiden kanssa. Ensimmäiset kaksi tuntia kävin kahden luokan kanssa läpi BookCreatorin perusteita. Kolmannella ja neljännellä tunnilla koodasimme kakkosten kanssa Scratchilla. Ensimmäisellä kerralla olimme kokeilleet Scratch Jr. ja nyt kokeilimme onnistuneesti Scratchia. Viimeiset tunnit autoin opettajia tulostimien ja oppilaskoneiden kanssa. Torstain aloitin tutun Scratchin parissa. Koodasimme ensimmäiset tunnit ja sitten tutustuimme yhden luokan kanssa taulukkolaskentaan Excelillä. Päivä jatkui koodauksella ja lopetimme päivän harjoittelemalla kuvien editointia PIXLR-ohjelmalla. Pyrin käyttämään sitä ohjelmaa, koska se löytyy verkosta ja on ilmainen. Näin oppilaat voivat kokeilla samaa myös kotona.
Nyt kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita.

Terv.
Riku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal

Vko 9- Gafe, koodaus ja Kiky

Hei, mennyt viikko meni tuttujen asioiden parissa. Maanantaina koodasimme Scratch.mit.edu palvelussa ja oppilaat saivat tehtyä pienen pelin. Harjoittelimme myös pienempien oppilaiden kanssa kirjautumista Gafeen ja tuotimme tekstin Google Docsissa. Iltapäivällä teimme kutosten kanssa portfolioita Google Sitesilla. Oppilaat ovat oppineet nopeasti nettisivujen tekemisen periaatteet vaikkemme ole vielä koskeneet koodiin. Uusi Sites on sopivan yksinkertainen palvelu sivujen tekemiseen. Tiistaina keskityimme koodaamiseen ja ensimmäisellä tunnilla jatkoimme oppilaiden kanssa Scratchin parissa. Myös esikoululaiset pääsivät tutustumaan koodauksen maailmaan Scratch Jr:lla iPadien kanssa. Keskiviikkona käytimme muutaman tunnin näppistaiturin harjoitteluun. Kaksi tuntia kului myös sarjakuvia tehdessä StripDesignerillä. Kakkosluokkalaiset saivat tehtyä hienot sarjakuvat äidinkielen kirjassa olevia hahmoja hyödyntämällä. Keskiviikkona pidin myös ensimmäisen Kiky-koulutuksen kolmelle opettajalle Mac

Vko 47, uudet sivustot ja Airserver

Uusi viikko ja uudet kujeet! Tällä viikolla olen jatkanut koodaamista, mutta samalla olen kokeillut muutamia uusia asioita. Ei mitään maata mullistavaa, mutta toivottavasti hyödyllisiä edes osalla käyttäjistä. Ensimmäinen viikon uutuus on Googlen uudet sivustot. Aiemmin Googlen tarjoamia sivustoja tehtiin erillisissä ohjelmassa. Uudet sivut on integroitu suoraan Driveen ja ne luodaan siellä. Sivujen tekeminen on nopeaa ja niistä saa helposti kivan näköisiä, sivut toimivat myös aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Tein hanketta varten sivut uudella sivustoilla, ne löytyvät täältä: https://sites.google.com/edumasku.net/digiloikka Toinen "uutuus" oli AirServer. Olen kyseistä ohjelmaa testaillut aiemmin, mutta nyt pääsin käyttämään sitä oikeassa luokkaympäristössä ja se toimi lähes moitteettomasti. Airserverin avulla oppilaat voivat lähettää näyttönsä näkymän suoraan tykille tai ruudulle niin iPadilta, Androidilta, Chromebookilta tai Win-koneelta. Saimme parhaimmillaan tykil