Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Vko 4, tekstin tuottamista pienten kanssa ja kokemuksia Educasta

Tervehdys, viikko 4 on takana ja samoin myös Educa tapahtuma. Olin perjantaina tutustumassa Educan tarjontaan ja laitepuoli loisti lähes täysin poissaolollaan. Mielenkiintoisimpia kokemuksia itselleni olivat luennot tulevaisuuden luokkahuoneesta. Samalla kävin tutustumassa myös Sanoma Pron uuteen pelilliseen oppimisympäristöön Bingeliin ja 3D-tulostukseen. Tarjontaa oli paljon, mutta monien pienempien firmojen softat jätin suosiolla väliin. Osalla oli varmasti mielenkiintoista tarjottavaa, mutta omat tunnelmani olivat että niiden tarjonta oli joihinkin todella marginaalisiin koulutustilanteisiin. Tarve tuntuu olevan kouluilla aivan perusasioiden hallinnassa ja kun ne saadaan haltuun, voidaan miettiä muita uusia ohjelmistoja. Bingel vaikutti mielenkiintoiselta, mutta se ei näyttänyt toimivan juuri ollenkaan tabletilla, mikä oli mielestäni huono asia. Ohjelmistojen pitäisi olla mahdollisimman monipuolisia, jotta ne toimivat kaikilla alustoilla kunnolla. Oleellista oli myös nähdä tuttuj

Vko 3, koodausta, Gafea ja TVT-ops

Tervehdys, tällä viikolla on jatkettu koodaamisen ihmeellisessä maailmassa. Scratch Jr. on ollut kovassa käytössä. Maanantain jouduin olemaan kotona kipeän lapsen kanssa. Tiistain aloitin neljän tunnin koodausputkella. Alkuun ykkösten kanssa ja viimeiset kaksi tuntia kutosten kanssa. Kaikki neljä ryhmää koodasivat ensimmäistä kertaa, joten käytimme Scratch Jr. Ykköset tekivät yksinkertaisia animaatioita ja kutoset pienen avaruuspelin. Seuraavat kaksi tuntia käytin Gafe:n slidesien tekemiseen. Harjoittelimme samalla miten kuvia haetaan luvallisesti Googlen kuvahausta CC-searchin avulla. Keskiviikko meni koodatessa Scratch:lla ja Scratch Jr.:lla. Yhden tunnin teimme slidesilla esityksiä ja lisäsimme esityksiin videoita ja hioimme pieniä yksityiskohtia. Harjoittelimme myös sitä miten esityksessä voi hyödyntää slidesin puhujamuistiinpanoja. Esityksiin tulee usein liikaa tekstiä ja esiintyjät lukevat suoraan niitä. Olisi hyvä välillä harjoitella sitä että tekstiä on vähemmän ja esittäjä k

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal