Siirry pääsisältöön

Viikko 44, koulutuksia ja taulukkolaskennan perusteita

Tervehdys,

viikko on taas takana ja kirjoittelen tätä viestiä vasta näin maanantaina. Mennyt viikko oli kiireinen hieman normaalia eroavalla tavalla. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona olin erilaisissa infotilaisuuksissa ja palavereissa. Kävin tutustumassa kouluille kaupattaviin TVT-tuotteisiin ja keskiviikon vietin "nörttiristeilyllä" TSO-virtuaaliryhmän kanssa. Ryhmän tapaamiset ovat aina mielenkiintoisia, sillä niissä kuulen muiden kuntien toimintamalleista, suunnitelmista ja ongelmista TVT-asioissa. Samalla jaamme hyviä ideoita yli kuntarajojen.
Torstaina palasin normaaleihin töihin ja aloitin päivän taulukkolaskennan parissa. Harjoittelimme viidesluokkalaisten kanssa taulukkolaskennan perusteita Excelillä. En ole mikään velho Excelin käytössä, mutta saimme tehtyä yhteenlaskuja ja selvitettyä kuinka monella oppilaalla on siniset/vihreät/ruskeat silmät. Teimme näistä tiedoista käppyröitä ja piirakoita. Oppilaat olivat yllättävän innostuneita ja oppivat perusteet nopeasti. Kolmannella tunnilla tutustuimme kuudesluokkalaisten kanssa pilvipalveluiden saloihin. Kirjauduimme Google Driveen, loimme sinne kansion, jaoimme kansion, laitoimme opettajan jakaman kansion omiemme joukkoon, teimme yhdessä dokumenttia ja slidesiä ja lopuksi tutustuimme Driven taulukkolaskentaohjelmaan. Tiukka kaksituntinen, mutta saimme kaiken tehtyä. Torstain viimeiset kaksi tuntia vietin ykkösten kanssa tehden stopmotion-elokuvaa hyödytäen luokassa olleita leikkieläimiä ja legoja. Oppilaat jaksoivat tehdä hienosti elokuviaan ja lopuksi siirsimme ne iMovieen, jossa lisäsimme videoihin nimen ja musiikin. Tuntien päätteeksi katsoimme kaikki elokuvat, siihen kannattaa aina varata aikaa! Perjantaina koulutin opettajia. Kävimme opettajien kanssa läpi seuraavat ohjelmat Kahootilla (sähköisiä testejä), Socrative (sähköisiä testejä/kokeita), Blogger (blogien tekoa oppilaiden kanssa) ja lisäksi kävimme läpi Wilmassa olevaa vanhempainvarttien järjestämiseen sopivaa työkalua.
Terv.
Riku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal

Vko 9- Gafe, koodaus ja Kiky

Hei, mennyt viikko meni tuttujen asioiden parissa. Maanantaina koodasimme Scratch.mit.edu palvelussa ja oppilaat saivat tehtyä pienen pelin. Harjoittelimme myös pienempien oppilaiden kanssa kirjautumista Gafeen ja tuotimme tekstin Google Docsissa. Iltapäivällä teimme kutosten kanssa portfolioita Google Sitesilla. Oppilaat ovat oppineet nopeasti nettisivujen tekemisen periaatteet vaikkemme ole vielä koskeneet koodiin. Uusi Sites on sopivan yksinkertainen palvelu sivujen tekemiseen. Tiistaina keskityimme koodaamiseen ja ensimmäisellä tunnilla jatkoimme oppilaiden kanssa Scratchin parissa. Myös esikoululaiset pääsivät tutustumaan koodauksen maailmaan Scratch Jr:lla iPadien kanssa. Keskiviikkona käytimme muutaman tunnin näppistaiturin harjoitteluun. Kaksi tuntia kului myös sarjakuvia tehdessä StripDesignerillä. Kakkosluokkalaiset saivat tehtyä hienot sarjakuvat äidinkielen kirjassa olevia hahmoja hyödyntämällä. Keskiviikkona pidin myös ensimmäisen Kiky-koulutuksen kolmelle opettajalle Mac

Vko5 - Googlen palvelut ja Osaava Forum

Hei, viikko on taas vierähtänyt ja toivottavasti olemme oppineet edes jotain uutta. Aloitin maanantain tiukalla Google Driven koulutuksella. Harjoittelimme muutaman tunnin Slidesien tekoa ja niihin kuvien lisäämistä. Tämän lisäksi kokeilimme taulukkolaskentaa Sheetsillä. Oppilaat tuntuivat nauttivan piirakkakaavioiden tekemisestä ja oman iänsä laskemisesta päivinä. Kokeilimme myös koodaamista ykkösten ja kakkosten kanssa Scratch Jr:lla. Tiistain vietin yläkoulussa ja siellä tunnit kuluivat opettajia autellessa Googlen Classroomin kanssa. Kävimme myös yhden luokan kanssa läpi miten kuvia siirretään suoraan yhteiseen Slidesiin ja oppilaat päivittävät sen viikottain. Keskiviikon aloitin kuudesluokkalaisten kanssa ja teimme isomman projetkin animaatiota tehden. Oppilaat käyttivät tuomiaan leluja animaation tekemisessä ja animaatiot kuvattiin vihreän kankaan edessä. Tästä videot siirrettiin Green Screen ohjelmaan johon oppilaat olivat etsineet taustaksi vaihdettavat kuvat CC-searchistä. Nä