Siirry pääsisältöön

Viikko 42 Koodaamista, pilvipalveluja ja nettisivuja

Tervehdys,

viikko 42 on viimeisillään ja tällä viikolla kiersin neljässä koulussa. Yhdessä ehdin viettämään kaksi päivää, mikä on itselleni harvinaista herkkua.
Maanantaina aloitin päivän GoogleDocsin ja Bloggerin käytön harjoittelulla. Tavoitteena oli luoda tekstit ja lähetttää ne juuri luotuun blogiin. Oppilaiden ei tarvitse kirjautua Bloggeriin tekstien lisäämistä varten, vaan he voivat lähettää ne sinne suoraan tiettyyn sähköpostiosoitteeseen lähetetyllä viestillä. Tämä ei kuitenkaan toiminut täysin, sillä oppilaiden viestit eivät päässeet perille. Syynä oli se ettei oppilaiden s-postista voi lähettää viestejä ulkomaailmaan. Asiaa selvitellään ja toivottavasti saamme blogin käyttöön pikaisesti. Muissa kouluissa palvelu on toiminut hyvin ja luokan blogin käynnistäminen on todella yksinkertainen prosessi. Kävimme päivän aikana opettajien kanssa läpi android-ohjelmia ja mahdollisuutta käyttää Googlen Chromecastia niin tablettien kuin Chromebookkien kanssa. Siitä oltiin todella innostuneita ja GoogleCastissa on myös hyvää se, että sitä voi käyttää Windowsin kanssa. Seuraavaksi yritetään selvittää onnistuuko Castien käyttö kunnan verkossa. Aloitimme maanantaina myös koodaamisen perusteet 1-2.luokkalaisten kanssa koodaustunti.fi osoitteessa. Pienen harjoittelun jälkeen oppilaat saivat vihaiset linnut hyppimään possujen päälle. Seuraavalla tunnilla teimme yksinkertaisen pelin kuudesluokkalaisten kanssa Scratch.mit.edu palvelussa. Viimeinen tunti meni tutustuessa Quizlettiin ja sen hyödyntämiseen kielten opetuksessa. Opettajisto on innostunut käyttämään laitteita, mutta ohjelmien hakeminen Androidille on ymmärrettävästi haastavaa. Lupasin metsästää heille hyviä appeja ja erityisesti haussa olivat äidinkielen opetusta auttavat ohjelmat. Toivottavasti saamme sopivan ohjelmistopaketin kasaan ennen uusien laitteiden saapumista.
Tiistaina vaihdoin kuntaa ja aloitimme aamun pienemmän ryhmän kanssa O365 harjoittelulla. Kirjoitimme tekstit ja ne tallennettiin opettajan jakamaan kansioon. Seuraavat tekstit tehdäänkin suoraan sitten opettajan luomaan kansioon, jotta niiden tarkistaminen olisi hieman helpompaa. Harjoittelimme myös hieman koodaamista koodaustunnin avulla. Kolmannella tunnilla harjoittelimme oppilaiden kanssa pareittain tehtävää word-tiedoston tekoa. Oppilaat kirjoittivat samaan tiedostoon, mutta omilta koneiltaan. Samaa voi tehdä niin 0365 ja GoogleDocsilla. Neljännellä tunnilla otimme edellisen porukan kanssa esiin iPadit ja harjoittelimme yksinkertaisen mainoksen tekemistä PicsArt-ohjelmalla. Oppilaat olivat tuoneet omat esineet ja he ottivat niistä kuvat, jotka sitten tuunattiin ohjelmalla. Katsoimme kaikkien mainokset läpi yhteisesti tykillä. Viides ja kuudes tunti meni koodatessa pelejä kuudesluokkalaisten kanssa. Ryhmä oli todella taitava ja peleistä tuli hienoja.
Keskiviikkona aloitimme kahden luokan kanssa Googlen kuvapalvelun käytön. Keskustelimme pitkään miten pilvipalvelut toimivat ja miten kuvien jakaminen tapahtuu Google Driven avulla. Saimme siirrettyä kuvat pilveen ja oppilaiden ottamat kuvat leirikoulusta päätyivät lopulta samaan kansioon. Kokeilimme myös Quizletin käyttöä opettajien kanssa ja suunnittelimme tulevaa projektia iPadien käyttämiseen ympäristöopissa. Oppilaat tulevat tekemään Slideja kappaleista ja he esittelevät niitä toisilleen.
Torstaina koodasimme kolmen luokan kanssa Scratch.mit.edussa ja oppilaat loivat pieniä pelejä. Aloitimme myös yhden luokan kanssa blogin jota päivitetään alkuun ison projektin osalta. Myöhemmin blogiin lisätään viikon tapahtumat luokassa. Tehtävän saavat järjestejät, jotka lähettävät tapahtumat blogiin sähköpostilla.
Perjantaina loimme yhdelle koululle sisäiseen käyttöön tarkoitetun nettisivuston. Sinne lisätään opekokouksien pöytäkirjat ja muut tärkeät asiat. Samalla teimme myös yhteisen kalenterin opettajien käyttöön, mutta sen käyttö on vasta alussa. Näiden palveluiden käytön tulee olla mahdollisimman helppoja ja niistä täytyy olla hyötyä jotta niitä käytetään.
Aikamoinen viikko ja samankaltainen on tuleva. Tiistaina tapaan kaikkien koulujen TVT-vastaavat ja torstaina menen TOP-keskukseen kouluttautumaan matematiikan opetuksen mahdollisuuksista. Kirjoittelen kokemuksistani taas viikon loppupuolella.
Kiitos kaikille tästä viikosta!
Terv.
Riku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal

Vko 9- Gafe, koodaus ja Kiky

Hei, mennyt viikko meni tuttujen asioiden parissa. Maanantaina koodasimme Scratch.mit.edu palvelussa ja oppilaat saivat tehtyä pienen pelin. Harjoittelimme myös pienempien oppilaiden kanssa kirjautumista Gafeen ja tuotimme tekstin Google Docsissa. Iltapäivällä teimme kutosten kanssa portfolioita Google Sitesilla. Oppilaat ovat oppineet nopeasti nettisivujen tekemisen periaatteet vaikkemme ole vielä koskeneet koodiin. Uusi Sites on sopivan yksinkertainen palvelu sivujen tekemiseen. Tiistaina keskityimme koodaamiseen ja ensimmäisellä tunnilla jatkoimme oppilaiden kanssa Scratchin parissa. Myös esikoululaiset pääsivät tutustumaan koodauksen maailmaan Scratch Jr:lla iPadien kanssa. Keskiviikkona käytimme muutaman tunnin näppistaiturin harjoitteluun. Kaksi tuntia kului myös sarjakuvia tehdessä StripDesignerillä. Kakkosluokkalaiset saivat tehtyä hienot sarjakuvat äidinkielen kirjassa olevia hahmoja hyödyntämällä. Keskiviikkona pidin myös ensimmäisen Kiky-koulutuksen kolmelle opettajalle Mac

Vko 47, uudet sivustot ja Airserver

Uusi viikko ja uudet kujeet! Tällä viikolla olen jatkanut koodaamista, mutta samalla olen kokeillut muutamia uusia asioita. Ei mitään maata mullistavaa, mutta toivottavasti hyödyllisiä edes osalla käyttäjistä. Ensimmäinen viikon uutuus on Googlen uudet sivustot. Aiemmin Googlen tarjoamia sivustoja tehtiin erillisissä ohjelmassa. Uudet sivut on integroitu suoraan Driveen ja ne luodaan siellä. Sivujen tekeminen on nopeaa ja niistä saa helposti kivan näköisiä, sivut toimivat myös aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Tein hanketta varten sivut uudella sivustoilla, ne löytyvät täältä: https://sites.google.com/edumasku.net/digiloikka Toinen "uutuus" oli AirServer. Olen kyseistä ohjelmaa testaillut aiemmin, mutta nyt pääsin käyttämään sitä oikeassa luokkaympäristössä ja se toimi lähes moitteettomasti. Airserverin avulla oppilaat voivat lähettää näyttönsä näkymän suoraan tykille tai ruudulle niin iPadilta, Androidilta, Chromebookilta tai Win-koneelta. Saimme parhaimmillaan tykil